Kirjoittaja
Kasper Pöyry

Gappsissa syntynyt Happeo keräsi 7 miljoonan euron rahoituksen

24/07/2018   Gapps, Tiedote

Aiemmin Universena tunnettu työympäristöalusta on nyt nimeltään Happeo. Gappsissa alkunsa saanut Happeo on kerännyt Suomen mittasuhteissa suuren seitsemän miljoonan euron rahoituksen, jonka avulla se irtoaa Gappsista omaksi yrityksekseen ja tähtää kansainvälisille markkinoille. Tämä mahdollistaa kasvun lisäksi nopeamman tuotekehityksen, jonka avulla asiakkaita voidaan palvella entistä paremmin lisäämällä heidän kaipaamiaan ominaisuuksia nopeammin.

Happeo sai alkunsa Gappsin asiakkaalle toteuttamasta intranet-projektista, jonka konseptia hiottiin eteenpäin vuosien kokemuksella asiakkaiden Google-ympäristöistä ja sisäisen viestinnän kehittämisestä. Nyt Happeon irtautuminen tuo Gappsille lisää resursseja ja antaa näin mahdollisuuden tuottaa jatkossakin uusia asiakkaiden kaipaamia palveluita.

”Perustimme Gapps Oy:n auttamaan suomalaisia yrityksiä pilvipalveluihin silloin, kun suurin osa yrityksistä eli vielä kaavoihin kangistuneessa, vanhassa maailmassa. Happeo ja Gapps ovat kuitenkin olleet konsernin sisällä omat organisaationsa jo pitkään. Tämän rahoituskierroksen ansiosta Gapps pystyy kasvamaan itsenäisenä toimijana ja panostamaan entistä voimakkaammin pilvipalvelutoimintoihin”, toteaa Vesa Sironen, yksi Gapps Oy:n perustajista ja hallituksen puheenjohtaja.

Happeon irtautumisen jälkeen Gapps toimii jatkossa sen virallisena yhteistyökumppanina ja keskittyy kasvattamaan omaa Google Cloud -liiketoimintaansa. “Gappsin asiakkaille tämä on mahtava uutinen, sillä Happeon rahoitus vapauttaa meille uutta käyttöpääomaa, mikä mahdollistaa uudet investoinnit sekä uusien ammattilaisten palkkauksen vastaamaan asiakasyritystemme kasvaviin pilvipalvelutarpeisiin. Strategiamme on myös jatkossa luoda uusia vastaavia innovaatioita osana Gapps Solutions -yksikköämme.”, toteaa Gapps Oy:n liiketoimintajohtaja Kasper Pöyry.

Gapps ennustaa kuluvan vuoden liikevaihdon nousevan 4,5 miljoonaan euroon ja kasvun jatkuvan voimakkaana.

Kasper Pöyry
Liiketoimintajohtaja / COO
Kasper vetää Gappsin myyntitiimiä ja pitää huolen, että asiakkaat saavat tuoreita ideoita liiketoimintansa kehittämiseksi. Tarpeiden tunnistaminen ja selkeiden ratkaisujen löytäminen Googlen palveluista sekä pilvipalveluista yleisesti ovat olennainen osa Kasperin osaamista.

Lue lisää samanlaisia artikkeleita

Haluatko uusimmat kirjoitukset uunituoreina?