Kirjoittaja
Katja Järveläinen

Google Jamboard: Parempaa luovuutta ja ryhmätyötä

Onko teilläkin tapana brainstormata ja suunnitella asioita visualisoimalla ne valkotauluille tai fläppitauluille? Alasta riippumatta, kaikista organisaatioista löytyy tiimejä joiden tekemistä ja lopputulokseen pääsemistä edesauttaa huomattavasti se, että ajatukset saadaan jäsenneltyä sekä tallennettua alustalle johon on helppo myös jatkossa palata. Olipa kyse sitten sisäisten prosessien kehittämisestä, markkinointikampanjan suunnittelusta tai kehitysprojektin vaiheistamisesta, mieleen nousevien teemojen ja ajatusten ylöskirjaaminen on mainio keino saada aivomehut virtaamaan.

Lähde: Google

Harvemmin suunnitelma tai lopullinen kokonaisuus on kuitenkaan valmis yhdeltä istumalta vaan siihen on tarvetta palata myös myöhemmin; muokata, päivittää, jakaa vastuita uudelleen. Monille on varmasti tuttu tilanne, jossa palaverille varattu aika on loppumassa ja huone täytyy tyhjentää seuraavan varauksen alta. Perinteiselle valkotaululle piirretyistä suunnitelmista ja miellekartoista otetaan nopeasti kuva kännykällä muistijäljeksi. Kuva vaan on valitettavasti kovin staattinen muoto, jota on sellaisenaan hankala jatkokehittää yhdessä muiden kanssa.

Digitaalinen, pilvessä toimiva valkotaulu ryhmätyöhön

Digitaalinen valkotaulu mahdollistaa sen ympärillä käytävien ideariihien tallentamisen jatkotyöstöä varten. Konsepti ei suinkaan ole uusi, vaan interaktiivisia tauluja on ollut olemassa jo muutamien vuosien ajan. Markkinoilta löytyy jo useampia, ominaisuuksiltaan hyvin kehittyneitä digitaalisia valkotauluja, kuten Microsoftin Surface Hub sekä Samsungin Flip. Google on mukana perinteisten fläppi- ja valkotaulujen murroksessa tarjoamalla oman Jamboard-nimisen digitaalisen valkotaulun.

Jamboard on ollut saatavilla Yhdysvaltojen ja Brittien markkinoilla jo noin vuoden ajan ja kerännyt positiivisia käyttökokemuksia niin yrityksiltä kuin kouluilta. Vuoden aikana Jamboardin käytettävyys ja toiminnallisuuksien kirjo on kehittynyt ja Googlen Jamboard-tiimin mukaan jatkokehitys jatkuu integroimalla Jamboardiin yhä enemmän Googlen palveluja ja älykkäitä ominaisuuksia. Huhtikuussa Jamboard julkistettiin saataville myös Pohjoismaissa ja sen myötä Gapps on nyt virallisesti Jamboard-jälleenmyyjä.

Lähde: Google

 

Jam-sessiot

Google Jamboard on 55-tuumainen, 4K-tarkkuuden kosketusnäytöllä varustettu digitaalinen valkotaulu, joka tallentaa sisällön suoraan pilveen. Se on täydellinen varuste kokoustiloihin erityisesti niille yrityksille, koululaitoksille ja yhteisöille, joissa hyödynnetään Googlen tuottavuusratkaisuja.

Jamboard tarjoaa saumattoman jatkeen G Suite-ratkaisujen käyttökokemukselle. Yhdessä Google Hangoutsin videoneuvotteluratkaisun ja Google Driven tiedostonhallinta-alustan kanssa se sopii käytettäväksi niin etäpalavereissa kuin neuvotteluhuoneen sisällä käytävissä ideariihissä. Jamboard mahdollistaa reaaliaikaisen yhteistyöskentelyn niin, että kanssamuokkaajat ovat sijainnistaan riippumatta mukana saman ”Jam-session” äärellä joko omilla Jamboard-laitteillaan tai hyödyntäen mobiiliapplikaatiota.

Jamboardeja löytyy kolmessa värissä – punainen, sininen ja harmaa. Peruspakettiin kuuluu näyttö, seinäteline, 2 osoitinkynää (stylus) sekä poisto-osoitin (eraser). Jokainen laite vaatii myös oman ohjelmistolisenssinsä joka ostetaan vuodeksi kerralla. Lisähinnasta voi hankkia myös jalustan, jonka pyörillä Jamboard rullautuu helposti kokoustilasta toiseen, sekä ylimääräisiä osoittimia.  Jamboardin hinta on alkaen 5 000 euroa ja laitteella on Pohjoismaissa 3 vuoden takuu.

Tarjoamme lisäksi Jamboard-käyttöönottopalvelun, jolla varmistamme että asiakas saa järjestelmän hallitusti käyttöönsä ja oppii tunnistamaan Jamboardin täyden käyttöpotentiaalin. Mikäli uskot, että Jamboard voisi edesauttaa tiimityöskentelyä sinun organisaatiossasi, niin lähetä meille viesti. Sovimme mielellämme sinun kanssasi demo-session meidän toimistolla, jossa pääset tutustumaan laitteeseen tarkemmin.

Lataa tiivis, yhden sivun Jamboard-esittely tästä.

Lähde: Google
Katja Järveläinen
Head of Customer Success
Katja tukee asiakkaidemme menestystä ketterässä pilviympäristössä ja ohjaa heitä kohti uuden työn mallia, jossa moderni teknologia palvelee käyttäjien ja liiketoiminnan tarpeita.

Ota yhteyttä