Kirjoittaja
Kati Makkonen

Oletko koskaan kuullut vertausta lumilautailusta ja digitalisaatiosta?

Itse kuulin kyseisen vertauksen aamiaisseminaarissamme Googlen Ari Lampelalta. Ari kertoi lumilautailleensa paljon nuorempana. Kun hän pääsiäisenä teki paluun rinteeseen, painoivat lajin nuoremmat harrastajat hänen ohitseen päätähuimaavalla ketteryydellä.

Ketteryys on avainsana myös kun puhutaan digitalisaatiosta. Yrityksen on kyettävä nopeaan ja joustavaan toimintaan, jos se haluaa pysyä kilpailukykyisenä tänään ja tulevaisuudessa.

Ari jatkoi vertausta miettimällä, miten molemmissa, niin lumilautailussa kuin digitaalisessa muutoksessa, täytyy tehdä paljon työtä ja valmistelua ennakkoon. Vain näin voi saavuttaa parhaan mahdollisen lopputuloksen, olipa kyseessä sitten puuteririnne, josta saa kovimmat kiksit tai kilpailuetu ja hyöty, mitä liiketoiminta janoaa. Helppoa huipulle pääseminen ei ole. Tarvitaan aimoannos rohkeutta ja halua kulkea extra kilometrejä sekä venyä tavoitteen saavuttamiseksi.

Kun sen puuterihuipun on lopulta tavoittanut, voi elää hetkessä. Matkalla alas vauhti kiihtyy ja hyppyreitä ja muita esteitä osuu laskureitille. Päätöksiä on kyettävä tekemään hetkessä, eikä aina ehdi miettiä suoritusta loppuun asti, jos tohtii pysyä pystyssä. Täsmälleen samoin asia on liiketoiminnassa. Mitään ei voi täysin suunnitella etukäteen. Aina tulee uusia yllättäviä tilanteita matkan varrella, mihin on kyettävä reagoimaan nopeasti. Onneksi datan ja analytiikan avulla liiketoiminta pystyy aiempaa nopeampaan päätöksentekoon. Suuntaa kyetään vaihtamaan ketterästi tilanteen niin vaatiessa.

Arin analogian päätöskaneetti oli se, ettei ole olemassa varmoja ratkaisuja, joilla yritykset pärjäävät tulevaisuudessa. Sen sijaan on ratkaisuja, jotka mukautuvat tulevaisuuden tarpeisiin ja paineisiin. Joskus mukautuminen saattaa tarkoittaa vanhojen teknologioiden hylkäämistä.

Mitäpä, jos pysähtyisit miettimään teknologiahankintoja aivan uudelta kantilta?

jail-1287943_1280

Sen sijaan, että pyrkisit sijoittamaan teknologiaan, jota pidät pomminvarmana ratkaisuna tulevaisuuden haasteisiin, miettisitkin, miten helpolla pystyt kyseisen teknologian hylkäämään, jos se ei tulevaisuudessa enää palvele sinua parhaalla mahdollisella tavalla.

Eikö vuosikausien sitoutuminen teknologianvankilaan kuulosta pahimmalta mahdolliselta tilanteelta? Suomi on täynnä yrityksiä, jotka painivat ns legacy-järjestelmien kanssa, joista eroon pääseminen tuntuu vaativan suurenluokan ihmeen. Oltaisiinko rohkeita ja mietittäisiin asioita alusta lähtien täysin uudesta kulmasta?

Kati Makkonen
Head of Marketing and Communications
Katin vastuulla on viestiä asiakkaille kaikissa viestintäkanavissa sekä suunnitella ja toteuttaa liiketoimintaa tukevia aktiviteetteja yhdessä myynnin kanssa.

Ota yhteyttä