Kirjoittaja
Kati Makkonen

Suomi on järvien, metsien ja videoneuvottelujen luvattu maa

17/08/2016   Uusi työ

Suomi on maa, jossa välimatkat ovat pitkiä ja siirtyminen kaupungista toiseen kuluttaa niin aikaa kuin bensiiniäkin. Maisemat matkan varrella ovat jylhät, mutta työntekijän tuottavuus on pohjassa kun matka-aika palaveriin ja takaisin syö kokonaisen työpäivän.

“Ennen työntekijät saattoivat lentää Helsingistä Rovaniemelle tai Tukholmaan tunnin palaverin vuoksi. Pahimmassa tapauksessa työmatkalle jouduttiin jäämään yöksi kun ei ehditty iltalennolla takaisin”, kertoo Gapps Oy:n toimitusjohtaja Vesa Sironen. “Yhtäkkiä tunnin palaverille saattoi kasvaa yllättävän iso hintalappu matkakulujen ja yöpymiskustannusten vuoksi. Lisäksi työntekijä uhrasi tähän ison siivun työ- ja vapaa-aikaansa.”

Perinteiset videoneuvottelujärjestelmät ovat tunnetusti olleet kalliita investointeja yrityksille ja laitteistojen takaisinmaksuajat ovat olleet pitkiä. Järjestelmät ovat olleet niin monimutkaisia, että pahimmassa tapauksessa työntekijät eivät ole osanneet ottaa niitä käyttöönsä lainkaan.

Tilanteeseen on tänä vuonna tullut muutos, kun Google on tuonut pilvipohjaiset videoneuvottelujärjestelmänsä Suomen markkinoille. Googlen lupaus on se, että järjestelmä on niin helppokäyttöinen ja edullinen, että jokainen yritys voi nyt siirtyä käyttämään videoneuvotteluja.

“Videoneuvottelut ovat tutkitusti konferenssipuheluita parempi vaihtoehto”, selittää Sironen. “Päätöksenteko tehostuu, keskustelut ovat tuottavampia ja työntekijät kokevat vahvempaa osallistumista ja yhteisöllisyyttä videoneuvotteluissa. Etenkin konferenssipuhelujen aikana moni kertoo tekevänsä samalla muita asioita – tällainen multitaskaus vähenee radikaalisti tai loppuu kokonaan kun otetaan videoneuvottelu käyttöön.”

Siinä missä perinteisistä videoneuvottelujärjestelmistä on Suomessakin totuttu maksamaan viisinumeroisia summia, Googlen uuden videoneuvottelujärjestelmän saa reilulla tuhannella eurolla, eikä järjestelmä ole sidottu yhteen paikkaan. Laitteet voidaan siirtää huoneesta toiseen helposti ja nopeasti, tai ottaa mukaan esimerkiksi seminaaripaikalle, jolloin voidaan tarjota etäosallistuminen pitkämatkalaisille.

“Vaikka suomalaiset ovat tunnetusti hiljaista kansaa, niin liiketoiminnan saralla keskusteltavaa kyllä riittää”, toteaa Sironen. “Asiakkaamme Suomessa ovat ottaneet Googlen videoneuvottelujärjestelmät vastaan innolla, koska investointiin ei enää tarvitse upottaa viisinumeroista summaa ja järjestelmän käyttö on todellakin niin helppoa, kuin sen tämän päivän digitaalisessa työympäristössä kuuluu ollakin. Yksi napinpainallus riittää käynnistämään videoneuvottelun.”

“Siinä missä perinteisten videoneuvottelujärjestelmien takaisinmaksuaika on voinut venyä vuosien päähän, Googlen videoneuvottelujärjestelmällä takaisinmaksu voi tapahtua yhden neuvottelukerran aikana”, jatkaa Sironen. “Tämä jos mikä auttaa suomalaisia yrityksiä tämän päivän tuottavuus- ja kustannushaasteissa”.

Kati Makkonen
Head of Marketing and Communications
Katin vastuulla on viestiä asiakkaille kaikissa viestintäkanavissa sekä suunnitella ja toteuttaa liiketoimintaa tukevia aktiviteetteja yhdessä myynnin kanssa.

Ota yhteyttä