Kirjoittaja
Niko Kultalahti

Google Meet - Tämän helpommaksi videoneuvottelut eivät tule

14/04/2020   Etätyö, G Suite

Aiemmin G Suite -asiakkaille Hangouts Meet -nimellä tunnettu videoneuvottelupalvelu on nykyään Google Meet. Auttaakseen yrityksiä ja julkista sektoria selviämään pandemian aiheuttamista haasteista, Google on partnereidensa kautta julkaissut todella houkuttelevan tarjouksen.

Lyömätön tarjous yrityksille ja julkiselle sektorille

Google tarjoaa Google Meetin ilmaiseksi käyttöön kaikille yrityksille ja julkiselle sektorille syyskuun 30. päivään asti. Palvelun käytössä ei ole rajoituksia, vaan se pitää sisällään kaikki Google Meet Enterprise -tason ominaisuudet.

Videoneuvotteluiden käyttöönotto on nyt entistä helpompaa, sillä tämän tarjouksen myötä Google Meetiä tarjotaan itsenäisenä kokonaisuutena. Normaalisti Google Meet on osa G Suiten työkalukokonaisuutta, joka pitää sisällään Googlen pilveen rakennetut toimistosovellukset. Tarjouksen myötä yritysten ei kuitenkaan tarvitse sitoutua G Suiteen tai millään tavoin muuttaa nykyistä IT-infrastruktuuriaan, vaan Google Meetin voi ottaa käyttöön hyvin joustavasti nykyisen ympäristön rinnalle.

Viime aikoina eri videoneuvottelupalvelut ovat olleet esille myös potentiaalisten tietoturvapuutteiden johdosta. Pilvipalveluiden tietoturvassa Google on selkeä edelläkävijä ja Google Meetin ollessa osa Google Cloudia (joka käsittää koko Googlen pilvipalvelutarjonnan yrityksille) sen käyttäjien yksityisyys ja data on turvassa. Olemme avanneet Google Meetin tietoturvaan liittyviä yksityiskohtia tässä blogikirjoituksessa.

Tarjous on saatavilla ainoastaan Googlen virallisten partnereiden kautta. Jos olet siis kiinnostunut Google Meetistä, ole meihin yhteydessä niin viedään teidän videoneuvottelut uudelle tasolle.

Hyviä uutisia myös nykyisille G Suite -asiakkaille

Google kertoi aiemmin viime kuussa pyrkivänsä auttamaan yrityksiä ja organisaatiota koronapandemian keskellä avaamalla Google Meetin Enterprise -tason ominaisuudet ilmaiseksi kaikille G Suite -asiakkaille. Näiden ominaisuuksien myötä kaikki G Suite käyttäjät voivat muun muassa:

  • Järjestää jopa 250 osallistujan videopuheluita Google Meetin avulla
  • Striimata Google Meet -istuntoa jopa 100 000 osallistujalle oman organisaation sisällä
  • Nauhoittaa Google Meet -istuntoja Google Driveen
  • Saavat käyttöönsä Enterprise-tason turvallisuusasetukset

Google on nyt pidentänyt tämän laajennuksen voimassaoloaikaa syyskuun 30.päivään (aiemmin laajennuksen ilmoitettiin olevan käytössä heinäkuun 1.päivään asti).

Nykyiset asiakkaat pystyvät myös lisäämään organisaatioonsa Google Meet -lisenssejä veloituksetta syyskuun 30. päivään saakka esimerkiksi työntekijöille, joille ei ole hankittu G Suite -lisenssiä. Syyskuun 30. päivän jälkeen tarjouksen aikana hankitut Google Meet -lisenssit sulkeutuvat tai ne on vaihdettava maksulliseen Drive Enterprise, Google Meet Enterprise tai G Suite Enterprise -lisenssiin.

Olettehan jo päässeet hyötymään näistä laajennetuista Google Meetin ominaisuuksista? Kerro meille, mikäli tarvitsette apua tai opastusta niiden käytössä. Autamme mielellämme.

Niko Kultalahti
Head of Marketing

Ota yhteyttä