Kirjoittaja
Kasper Pöyry

Katsaus vuoteen 2018 & näkymät vuodelle 2019

04/03/2019   Gapps

Vuosi 2019 on jo pyörähtänyt vahvasti käyntiin ja katseet ovat kovasti vuoden 2019 tavoitteissa. Viime vuosi oli meille kuitenkin ennätyksellisen hyvä, joten halusimme ottaa hetken ja pikaisesti katsoa miltä vuosi 2018 Gappsille näytti.

Käymme tässä kirjoituksessa tiivistetysti läpi olennaisimmat Gappsin asiat ja luvut vuodelta 2018 sekä mitä on jo tapahtunut vuonna 2019.

Vuosi 2018

Tehdessäni päätöksen ottaa vastaan Gappsin toimitusjohtajan roolin vuoden 2018 loppupuolella, ei voi sanoa etten olisi tiennyt mihin astun. On ollut sanalla sanoen mieletöntä olla jo tässä vaiheessa työuraa tekemässä näin merkityksellisiä juttuja ja rakentaa tällaista kasvutarinaa. Kerrataanpa siis mitä kaikkea viime vuosi itsessään toi tullessaan.

Vuosi 2018 oli meille oivallinen esimerkki siitä miksi oikeisiin ihmisiin, vahvaan kulttuuriin ja jatkuvaan uudistumiseen panostaminen kannattaa. Samalla se oli minulle suuri henkilökohtaisen kasvun vuosi, jota pohjusti vuoden 2017 lopulla tehty päätös ottaa puolen vuoden irtiotto ja kiertää maailmaa yhdessä puolisoni kanssa. Gapps uskoi siihen, että palaisin sieltä vielä takaisin ja niinhän siinä lopulta kävikin. Tuollaisen irtioton mahdollisti koko muun Gappsin porukan tuki ja kasvaminen uusiin sekä entistä vastuullisempiin rooleihin. Samalla saimme onnistuneesti Happeon spinnattua omaksi yrityksekseen ja lähetettyä matkaan maailmalle omana menestystarinanaan. Vuoden 2018 lopputuloksena olikin ennätyskova 75 %:n liikevaihdon kasvu ja varsin terve liikevoitto, josta olemme todella ylpeitä. Samalla matkaan on tarttunut ennätysmäärin uusia Gappsilaisia, joiden kanssa tätä tarinaa on hienoa päästä jatkamaan.

Toisena suurena kasvun paikkana on ollut uudistunut hallitustyöskentely, jossa Sanna Westerin ja Kalle Alpin panos Gappsin kehitykseen on ollut jo nyt merkittävä ja tulee varmasti kasvamaan entisestään.

infograafi gappsista vuonna 2018

Vuosi 2019

Kuten sanottua, vaikka vuosi 2019 on vielä suhteellisen aluillaan, paljon on jo kerennyt tapahtua ja moni asia on muuttunut viime vuoteen verrattuna.

Uusi toimitusjohtaja

Vuoden 2019 alusta lähtien Kasper Pöyry on nimitetty Gappsin uudeksi toimitusjohtajaksi. Kasper on työskennellyt Gappsilla vuodesta 2013 lähtien ollen sinä aikana useissa eri tehtävissä. Viimeisimpänä tehtävänä Kasper toimi Gappsin operatiivisena johtajana.

Aikaisemmin Gappsia luotsannut Vesa Sironen on jäänyt pois Gappsin operatiivisesta toiminnasta, mutta on silti edelleen vahvasti mukana hallituksen puheenjohtajan roolissaan.

Uusi hallitus

Gapps on selkeästi siirtynyt start-upista kasvuyrityksesi. Tässä(kin) kasvun vaiheessa on omat haasteensa ja vaatimuksensa, joka vaatii tiettyjä muutoksia nykyiseen toimintaan.

Tästä syystä Gappsin hallitus on koottu uudestaan ja sinne on hankittu uusia vahvoja asiantuntijajäseniä. Gappsin hallituksessa vaikuttaa tällä hetkellä Gappsin alkuajoista mukana olleet Perttu Ojansuu, Antero Hanhirova sekä Vesa Sironen. Ulkopuolista osaamista ja kokemusta mukaan tuovat pitkän uran markkinoinnin parissa tehnyt Sanna Wester sekä Mehiläisen tietohallintojohtaja Kalle Alppi.

Sanna ja Kalle tuovat Gappsin hallitukseen vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Gapps tässä kasvun vaiheessa tarvitsee menestyäkseen. Kiitos Sanna ja Kalle kun olette mukana!

kuva kasperista, sannasta ja kallesta
Kuvassa Kasper Pöyry, Sanna Wester ja Kalle Alppi

Uudet toimitilat

Kuten mainittua, Gappsin kasvu on ollut viime aikoina vahvaa niin liikevaihdon mutta myös henkilöstön kasvun osalta. Erityisesti henkilöstön kasvu luo uusia haasteita myös toimitilojen suhteen.

Tästä syystä lähdimme kartoittamaan uusia, paremmin meidän nykyisiä (ja tulevia tarpeita) palvelevia toimitiloja vuoden 2018 loppupuolella. Sellaiset onneksi löysimme ja saimme muuton suoritettua tämän vuoden tammi- ja helmikuun vaihteessa.

Uudet toimitilamme sijaitsevat viidennessä kerroksessa osoitteessa Pursimiehenkatu 26 C. Pannu on kuumana, tule kahville. : )

Gappsin tarina julki Kauppalehdessä

Tavoitteenamme on ollut jo tovi saada Gappsin tarinaa paremmin ulos ja ihmisten tietoisuuteen. Olemme päässeet taas askeleen lähemmäksi tavoitettamme, kun Kauppalehti kävi tammikuussa vieraanamme keskustelemassa Kasperin ja Vesan kanssa Gappsin kasvutarinasta ja sen haasteista. Pystyt lukemaan koko artikkelin Kauppalehden sivuilta.

Mitä odotettavissa vuodelle 2019?

Tänäkin vuonna olemme asettaneet itsellemme monenlaisia tavoitteita. Tässä kuitenkin tiivistettynä mitä tuleman pitää:

  • Gapps nousee Google Cloud Premier Partner -ohjelmaan muutaman vuoden tauon jälkeen
  • Rekrytoimme vähintään 10 uutta Gäpsykkää osaksi iloista porukkaamme
  • Kasvu jatkuu tänäkin vuonna vahvana
  • Jatkamme suomalaisten yritysten liiketoiminnan tehostamista ja kilpailukyvyn kasvattamista yritys kerrallaan
Kasper Pöyry
Toimitusjohtaja / CEO
Kasper vetää Gappsin liiketoimintaa ja pitää huolen, että asiakkaat saavat tuoreita ideoita liiketoimintansa kehittämiseksi. Tarpeiden tunnistaminen ja selkeiden ratkaisujen löytäminen Googlen palveluista sekä pilvipalveluista yleisesti ovat olennainen osa Kasperin osaamista.

Lue lisää samanlaisia artikkeleita

Haluatko kirjoitukset suoraan sähköpostiisi?